Viittomakieliset taiteilijat joukossamme


Olga Green performing her poem Löyly
Olga Green esittää teoksensa Löyly Valokuvaaja: Alexandra Sakharova

Veden lilluminen saavissa. Kauha, joka ammentaa saavista vettä ja heittää veden kiukaalle. Kiukaan kuumuudessa sihisevä vesi. Hien valuminen. Kylmän juoman virkistävä vaikutus. Saunan ihanuus. Siitä Olga Greenin Visual Vernacular -tekniikalla ilmaistu runo kertoi. Hän kuvaili kaiken edellä mainitun täysin visuaalisesti, ilman mitään virallista kieltä.


Green esitti runonsa Helsinki puhuu -tapahtumassa Espan lavalla 24.8.2022. Ehkä sinä päivänä, sinä kellonaikana joku oivalsi jotain uutta. Että viittomakielinen runous on olemassa. Viittomakielinen runous ei ole vain kuuroille, vaan esimerkiksi Visual Vernacular -tekniikka on hyvin visuaalinen ilmaisutapa, jossa ei käytetä mitään kieltä. Voisimme siis olettaa, että kuka tahansa voi ymmärtää sitä.




Vaatii kuitenkin ihmisiltä tahtotilan avata silmänsä ja mielensä katsomaan ja ymmärtämään jotain uutta. Tämä ei koske vain Greenin runoteosta, vaan laajemmin viittomakielisiä taiteilijoita. Koetaanko viittomakieliset taiteilijat aina vain oman vähemmistönsä edustajina? Onko heidän taiteensa vain oman vähemmistönsä edustajille? Voiko viittomakielinen taiteilija koskaan edustaa valtaväestöä? Tunnustetaanko viittomakielisten taiteilijoiden olemassaolo? Uskaltavatko viittomakieliset taiteilijat itse kutsua itseään taiteilijoiksi?


Muun muassa näitä asioita sivusimme Greenin runoteoksen jälkeen pidetyssä keskustelussamme. Kulttuurikeskus Caisa kutsui Ursa Minorin mukaan pitämään paneelikeskustelun Helsinki puhuu -tapahtumassa. Keskusteluun osallistuivat viittomakieliset taiteilijat Aino Laiho, Olga Green ja Jussi Rinta-Hoiska. Itse toimin keskustelun moderaattorina. Saimme Helsinki puhuu -lavalla tunnin aikaa puhua viittomakielisten taiteilijoiden asemasta pääkaupunkiseudulla. On selvää, että tunti on lyhyt aika puhua näin laajasta aiheesta.

Oikealta vasemalle Aino Laiho, Olga Green, Netta Keski-Levijoki, Jussi Rinta-Hoiska
Oikealta vasemalle Aino Laiho, Olga Green, Netta Keski-Levijoki, Jussi Rinta-Hoiska Valokuvaaja: Alexandra Sakharova

Haluan kuitenkin nostaa esille muutamia keskustelusta nousseita ajatuksia:

  • Viittomakielisten lasten taide- ja kulttuurikasvatus. Kaikki lähtee lapsista ja roolimalleista. On ensiarvoisen tärkeää, että lapset näkevät muiden tekevän asioita, joista he haaveilevat, tai joiden he eivät tienneet olevan mahdollisia. Taiteen ja kulttuurin näkemisellä lavalla tai esillä on iso merkitys. Niinkin pieni asia, kuin taiteen tekeminen voi olla kynnyksen takana, sillä viittomakielisillä lapsilla on hyvin vähän viittomakielisiä taiteilijoita roolimalleina. Siksi tarvitaan kaikki mahdollinen tuki, jotta viittomakielisillä lapsilla on omankielisiä roolimalleja, ja sitä kautta rohkeus tavoitella samaa tai jopa enemmän.

  • Viittomakielisten taiteilijoiden taiteilijaidentiteetti. Taiteilijaidentiteetin rakentumiseen vaikuttaa moni asia, kuten edellä mainittu taide- ja kulttuurikasvatus. Roolimallien olemassaolo. Mahdollisuudet harrastaa ja tehdä taidetta. Mahdollisuus opiskella taidetta. Turvallinen tila olla luova. Näiden kaikkien saavuttamiseen ei riitä pelkkä oma tahto, vaan tarvitaan tarjottuja mahdollisuuksia.

  • Yhteisön ja yleisön tuki. Viittomakieliset taiteilijat tarvitsevat myös sekä oman yhteisönsä että laajemman yleisön tuen. Tuki ikään kuin vahvistaa oikeuden olla taiteilija. Tuki voi olla monenlaista; oma yhteisö ja yleisö voivat tukea rohkaisemalla, kannustamalla, nostamalla taiteilijaa esille eri tavoin ja ennen kaikkea käymällä näyttelyissä tai esityksissä. Kaupungit voivat tukea konkreettisesti tarjoamalla tiloja ja materiaaleja luovaan työskentelyyn. Esimerkiksi apurahojen hakemiseen olisi myös hienoa saada konkreettista apua, kuten keskustelu- tai ideointiapua. Paneelikeskustelun taiteilijat kaipasivat myös apua verkostoitumiseen.

  • Vapautus vastuusta. Viittomakielisen taiteilijan tulisi saada myös olla “vain taiteilija”, ilman oman yhteisönsä painetta tai vastuuta selittämisestä. Pitääkö viittomakielisen taiteilijan taide liittyä aina viittomakieleen tai viittomakieliseen yhteisöön? Onko viittomakielisillä taiteilijoilla aina vastuu myös koko yhteisöstään? Tarvitseeko vähemmistön edustajan olla aina se, joka selittää teoksensa taustoista, vai voiko yleisö ottaa vastuuta asioiden selvittämisestä?


Valokuvaaja: Alexandra Sakharova

Vaikka käsittelimme paljon isoja kysymyksiä, paneelikeskustelussamme päädyimme myös siihen, että pääkaupunkiseutu on viittomakielisessä taide- ja kulttuuritarjonnassa muuta Suomea edellä. Viittomakielistä taidetta ja kulttuuria on tarjolla jonkun verran, mutta määrää voi aina lisätä ja monipuolistaa. Yleisellä tasolla kaupungin kulttuuri- ja taidetapahtumissa kannattaa ottaa huomioon saavutettavuus muun muassa tarjoamalla tulkkausta viittomakielisille. Paras lopputulos tulee, kun osallistetaan vähemmistöjen edustajia mukaan suunnitteluun ja toteutukseen.


Heitämmekin haasteen kaikille Suomen kaupungeille; onko juuri sinun kaupunkisi Suomen paras taide- ja kulttuurikaupunki viittomakielisille? Jos ei ole nyt vielä, niin mitä sinä voisit tehdä asialle?




Koko Helsinki puhuu -paneelikeskustelun voit katsoa Facebookissa, Ursa Minorin osuus alkaa noin kohdasta 5:00:00: https://fb.watch/fDiUfd0Erv/


Helsinki puhuu -tapahtumaa tuottavat Helsingin kulttuuripalveluiden Savoy-teatteri ja Kulttuurikeskus Caisa. Yhteistyökumppaneita ja keskustelujen järjestäjiä ovat muun muassa Kulta ry, Suomen arvostelijain liitto, Helsingin Sanomat, Selkokeskus, Ursa Minor ja SKS Kirjat.



88 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki