Maailman teatteripäivän julistus 2021

International Theatre Institute ITI

World Organization for the Performing Arts Maailman teatteripäivän julistus 2021 – 27. maaliskuuta

Julistuksen laatija: Helen MIRREN, Iso-Britannia Teatteri-, elokuva- ja televisionäyttelijä


Käännös suomalaiselle viittomakielelle: Noora Karjalainen Suomennos: Teatterin tiedotuskeskus TINFO


Maailman teatteripäivän julistus vuonna 2021 Helen MIRREN

”Esittävät taiteet elävät kovia aikoja. Monet taiteilijat, käsityöläiset ja tekniset työntekijät ovat joutuneet kamppailemaan alalla, joka jo muutenkin on täynnä epävarmuutta.

Kenties juuri jatkuvassa epävarmuudessa eläminen on auttanut heitä nokkeluudellaan ja rohkeudellaan selviytymään pandemiasta muita paremmin.

Näissä uusissa olosuhteissa heidän mielikuvituksensa on saanut aikaan kekseliäitä, viihdyttäviä ja tunteikkaita tapoja kommunikoida, myös internetin välityksellä.

Ihmiset ovat kertoneet toisilleen tarinoita niin kauan kuin he ovat olleet tällä planeetalla. Hieno teatterikulttuurimme tulee elämään täällä yhtä kauan kuin mekin.

Kirjoittajien, suunnittelijoiden, tanssijoiden, laulajien, näyttelijöiden, muusikoiden ja ohjaajien luovuus ei koskaan tule tukahtumaan. Tämä luovuus tulee pian uusin voimin kukoistamaan ja auttamaan meitä ymmärtämään paremmin maailmaa, jonka yhdessä jaamme.

Maltan tuskin odottaa!”


Julistus:

https://www.tinfo.fi/fi/Maailman_teatteripaiva

5 katselukertaa0 kommenttia