Harjoitteluni Ursa Minorilla

Tänä vuonna harjoittelupaikan löytäminen oli todella vaikeaa koronan vuoksi. Tai no, ei minulla ole aiempaa kokemusta harjoittelupaikan hakemisesta, sillä tämä on vasta ensimmäinen harjoitteluni. Voisin silti kuvitella, että ”normaalioloissa” harjoittelupaikan löytäminen olisi helpompaa. Puolen vuoden etsimisen, monen sähköpostiketjun ja kieltävän vastauksen jälkeen sain myöntävän vastauksen Ursa Minorilta. Suoritan harjoitteluani kahdessa paikassa mutta tässä tekstissä keskityn Ursa Minoriin.


Hain Ursa Minorille harjoitteluun, sillä täällä yhdistyy viittomakielinen kulttuuri sekä taide. Minulla on pitkä historia teatterin ja taiteiden parissa, mutta minulla ei ollut aiempaa kokemusta tai tietoa viittomakielisestä taiteesta eikä kuurojen mahdollisuuksista taidealalla. Jo ala-asteella olin mukana koulumme kuorossa, bändissä ja teatterikerhossa. Sittemmin olen ollut improkerhoissa, vaikka tutut eivät sitä minusta uskoisi, sillä en ole erityisen improavaa tyyppiä. Lukion suoritin teatteri- ja ilmaisulinjalla, jolloin kiinnostuin muun muassa performanssitaiteesta. Opin jo ensimmäisenä harjoittelupäivänäni, että olen ollut hyvin etuoikeutettu saadessani harrastaa taiteita lapsesta asti. On ollut erittäin pysäyttävää oppia, että viittomakielisillä on tällä hetkellä hyvin pienet mahdollisuudet harrastaa ja opiskella esimerkiksi taiteita omalla äidinkielellään. Kun tilanteen epäreiluuden tajuaa, on se kuin isku vasten kasvoja.


Erityisen innoissani olin, kun sain tietää minulle täysin tuntemattomasta taiteenlajista, VV:stä (Visual Vernacular). Aluksi minun oli vaikea hahmottaa mistä VV:ssä on kyse mutta tutustuessani enemmän aiheeseen ja katsoessani materiaalia siitä, tarkempi kuva alkoi muodostua.



Katsoin ensimmäisen harjoitteluviikkoni aikana Näktergalen -esityksen ja siihen liittyvän ”Inkluusio näyttämöllä case Näktergalen” -Youtubevideon. Uppouduin siihen todella pitkäksi aikaa ja koin monia ahaa-elämyksiä. Minulle tuli yllätyksenä, kuinka monella erilaisella tavalla monikielistä teatteriesitystä on mahdollista tulkata ja että tulkkaaminen ei ole edes välttämätöntä. Ruotsin kielen taitoni ei ole kovin hyvä mutta pystyin silti seuraamaan esityksen kulkua vaivattomasti ja ymmärtämään tapahtumien kulun. Musiikkiosuuksien toteutus herätti paljon kysymyksiä minussa. Kuinka äänimaailmasta saadaan samanlainen myös sellaisille, jotka eivät sitä kuule? Kuinka viittominen saadaan samaan tahtiin musiikin ja laulamisen kanssa? En esitystä katsoessa edes tajunnut, että valojen käytöllä viestittiin esimerkiksi, kuinka pitkään laulaja venytti sanoja. Oli erittäin mielenkiintoista päästä ”kulissien taakse” ja saada tietoa siitä, kuinka teatteriesitys oli rakentunut ja millaisia haasteita sen tekemiseen liittyi.


Tämä harjoittelu on avartanut maailmaani todella paljon ja olen oppinut valtavasti. En osannut edes arvata kuinka paljon opin harjoittelun aikana kuurojen kulttuurista, taiteesta ja sen tulkkaamisesta. Olen erittäin kiitollinen Ursa Minorin väelle, että he ottivat minut harjoitteluun, vaikka maailmantilanne ei tehnyt siitä helppoa. Nykyään katson teatteria ja taiteita aivan eri silmin, sillä olen oppinut niin paljon inklusiivisuudesta ja siitä miten viittomakielistä teatteria tehdään.

118 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki