Ainon taiteilijapolku

Oma taiteilijapolku


Minulla on ollut lapsesta asti kynä kädessä sekä muistivihot täynnä jälkiä. Päiväkirjat olivat ja ovat yhä kiinteä osa elämääni. Kirjoittelin niihin mielikuvituksellisia ja jännittäviä tarinoita täynnä tunteita. Usein myös piirsin liitteeksi kuvan tarinan pahiksesta tai rakastavaisista. Nykyään olen ammatiltani muotoilija ja olen kirjoittanut myös kaikenlaisia tekstejä esimerkiksi blogiin ja Kuurojen lehteen. Kuinka minä päädyin tähän?



Tarinat ja muiden taiteilijoiden työt ovat usein toimineet inspiraationani kaikissa taiteenlajeissa. Pienestä asti olen ihaillut serkkuani, joka oli jo lapsena uskomattoman taitava piirtämään realistisen näköisiä hevosia. Toivoin hartaasti tulevani hänen kaltaisekseen, ja seurasinkin häntä Turun lasten ja nuorten kuvataidekouluun noin 10-vuotiaana. Harrastin siellä piirtämistä, maalaamista ja kuvanveistoa useamman vuoden viikoittain. Opettaja oli teknisesti taitava ja tarkka: hän opetti kaiken väriopista ja valon ja varjon vaihtelusta. Sain sieltä runsaasti eväitä ja itseluottamusta ja jatkoin lukiossa samalla linjalla. Valitsin kaikki

mahdolliset kuvataiteen kurssit ja lopulta tein kuvataiteen lukiodiplomin yhdistäen työssäni uskonnollisia elementtejä ja Muumimamman käsilaukun. Viittomakielen tulkit mahdollistivat tasavertaisen oppimiseni kaikissa kouluissa ja harrastuksissani, mutta tieni on ollut varsinkin lapsena ja nuorena yksinäinen. Kun pääsin kerran lapsena kuvisleirille Kakskerran Merimajalla viittomakielisen Petra Juvan vetämänä, leukani loksahti: hänhän on oikea taiteilija! Ehkä minustakin voisi tulla sellainen! Sellaisen roolimallin tapaaminen oli inspiroivaa ja tuli todella tarpeeseen.



Moni kannusti minua jatkamaan sillä tiellä, ja pian löysinkin itseni Hämeenlinnan ammattikorkeakoulusta opiskelemassa muotoilua, tarkemmin keramiikkaa ja lasia. Muotoilu oli kiehtovaa, mutta pelkästään uuden luomisen sijaan kiinnostuin kuvataiteen ja muotoilun historiasta ja käyttöesineiden esteettisestä arvosta. Oma taiteilijuuteni ja käsitykseni taiteesta laajeni opintojeni aikana.




LAKU-kuvataidepaja 2018

Aikuisiällä taiteilijaminäni sai uuden piirteen: aloin vetää Ursa Minorin LAKU-kuvispajoja ja pääsin siten hyödyntämään aiemmin oppimaani ja antamaan mahdollisuuden ei vain itselleni vaan myös uusille sukupolville. Tunne on mahtava, kun opettaa ja opastaa omalla kielellään ja näkee lapset luomassa omaa taidetta, myöskin omalla kielellään. Nykyäänkin on joka kerta hienoa saada kynä käteen ja tyhjä alusta eteeni: samalla tavalla, kuin lapsena päiväkirjoja kirjoittaessa, vain mielikuvitus on rajana! Salainen haaveeni olisi saada kunnon työtila, jossa pääsisin toteuttamaan itseäni siveltimien ja maalituubien keskellä. Tällä hetkellä olen myös kiitollinen siitä, että viittomakielinen taide ei rajoitu enää vain yhdistysten seinille historiallisina, mutta jäykkine muotokuvineen tai kulttuuripäivillä keskenään kilpaileviin teoksiin, vaan sitä pidetään ajanmukaisena, itseisarvona ja erityisesti kaikkien tavoitettavissa internet-aikakaudella. Minusta on siistiä, että viittomakielinen taiteilijuus voi olla ihan oikea identiteetti ja että upeita, viittomakielisiä esikuvia pääsee seuraamaan helposti sosiaalisessa mediassa.



Valokuvaaja: Janita Nurminen



Aino Laiho on toiminut Ursa Minorin LAKU-kuvataidetyöpajan opettajana vuodesta 2018. Laiho opettaa kuvataidetta verkossa sekä helsinkiläisille ryhmille.



53 katselukertaa0 kommenttia